Miksi live kasinopelit ovat keskittyneet kahdelle suurelle toimijalle?

Mikäli pikakasinoiden (Pay N’ Play) nousua iGamingin parissa ei lasketa, live kasino on kategoriana nopeiten kasvua saavuttava konsepti koko pelialalla. Live kasinoiden valikoimaan kuuluu erilaisia pöytäpelejä, joita nimensä veroisesti pelataan livenä. Live kasinon suurta suosiota, tai pikemminkin sen suosion kasvua selittänee hyvin se, että alalla olevat toimijat ovat panostaneet huomattavia resursseja kyseisen konseptin paranteluun. Live kasinoiden markkina eroaa kolikkopeleistä siinä mielessä, että kilpailu on huomattavasti rajallisempaa, ja se keskittyykin lähinnä kahteen pääasialliseen toimijaan: NetEnt sekä Evolution Gaming. Ei tarvitse mennä kuin muutama vuosi taaksepäin, ja markkinoilla oli käytännössä yksi ainoa toimija, Evolution Gaming. Kolikkopelien puolella samoista asiakkaista taistelee kymmeniä eri pelinkehittäjiä + nettikasinot itsekin kehittävät ns. “in-house” -menetelmällä tuotettuja pelejä.

Alapuolelta löytyvässä artikkelissamme käymme mm. läpi perspektiivejä siitä, mikä on vaikuttanut näiden kahden jättiläisen menestykseen livepelien puolella, ja onko esimerkiksi tulevaisuudessa odotettavissa muitakin toimijoita, jotka pystyisivät NetEntin sekä Evolution Gamingin tosissaan haastamaan.

Evolution Gaming

Evolution Gamingin menestyminen on monien sattumien summa, mutta ei pidä kuitenkaan unohtaa, että yritys on perustettu jo vuonna 2006. Mikä tahansa toimija pystyy nousemaan alansa huipulle, jos tämä pystyy tuottamaan yli vuosikymmenen ajan laadukkaita ratkaisuja sekä palveluita asiakkailleen. Evolution Gamingin on tehnyt juuri tätä, ja se on tehnyt sitä pitkään – brändin rakentaminen on yrityksen elinkaaressa eniten resursseja vievä asia. Evolution Gaming on perustamisestaan lähtien edennyt kohtalaisen nopeasti, sillä jo vuonna 2010 yritys pokkasi ensimmäisä pelialan palkintojaan (EGR Live Casino Software Supplier of the Year) ja sementoi paikkansa livepelien kiistattomana kuninkaana muutamaa vuotta myöhemmin.

Evolution Gamingin konsepti perustuu laadukkaisiin sekä helppoihin ratkaisuihin livepelien saralla. EG:n asiakkaisiin kuuluvat nettikasinot, jotka haluavat pelivalikoimaansa lisätä suoraa live-kuvaa käyttäviä, klassisia pöytäpelejä. Sana “klassinen” on ehkä EG:n kohdalla hieman väärin, sillä Evolution Gaming ei ole paitsi tarjonnut maailman suosituimpia pelejä livenä (ruletti, blackjack, baccarat, jne.), se on myös innovoinut täysin uusia pelejä, joita ei kasinomaailmassa olla koskaan ennen nähty. Evolution Gaming omistaa useampia studioita ympäri maailmaa, joista lähetetään suorana lähetyksenä pelejä 24/7.

NetEnt Live

NetEnt Live on oma entiteettinsä NetEntin kokonaisportfoliossa. NetEnt Live on erityisesti mobiilipelaamisen puolelle itsensä brändännyt livepelien toimittaja, joka on hyvin nopeassa ajassa noussut varteenotettavaksi kilpailijaksi Evolution Gamingille. Toistaiseksi merkittävä markkinaosuus on edelleenkin EG:n hallussa, mutta NetEntin panostukset uusiin ratkaisuihin eivät ole jääneet pelaajiltakaan huomaamatta. NetEnt Live onkin tällä hetkellä jopa yksittäisissä asioissa EG:tä edellä, vaikka isoa kuvaa katsottaessa Evolution Gamingin ennakkosuosikin asema on kohtalaisen vankka.

NetEntin palvelulupauksiin kuuluu mm. rajapintojen integrointi, joka on asiakkaille (nettikasinoille) erittäin helppokäyttöinen, ja pääasiallisesti täysin automatisoitu. Parhaimmassa tapauksessa nettikasinon puolelta ei vaadita muuta kuin pääsy sivuston back-endiin, johon NetEnt asentaa omat rajapintansa (API). Rajapinnan mukana tulee NetEntin toimittavat live-lähetykset sekä tukku erilaisia ratkaisuja käyttäjäkokemuksen räätälöintiin.

Kulurakenne ratkaisee

Mikäli asiaa ajattelee hieman yksityiskohtaisemmin, on helppo huomata, miksi alalla on vain kaksi varteenotettavaa toimijaa tällä hetkellä. Ymmärtääksemme livepelien toimintaa, meidän pitää käsitellä kaksi erillistä konseptia, joilla näitä pelejä tuotetaan:

  1. Tarkoitusta varten rakennettu studio, joka ei “oikeasti” ole kasino
  2. Oikea kasino, jonka pöytiin on asennettu kameroita

Oli ratkaisu kumpi tahansa, palvelun tuottamiseen kuuluu olennaisena osana kohtalaisen raskas kulurakenne. Varsinkin jos livepelejä haluaa lähteä laajemmalta rintamalta tarjoamaan, on kyseistä palvelua tuottavan yrityksen lähes pakko vuokrata omat tilat (ja isot sellaiset) sekä palkata useita työntekijöitä pyörittämään koko hommaa. Esimerkiksi yhden pöydän pyörittämiseen tarvitaan useampi jakaja (kukaan ei jaksa useita tunteja jakaa putkeen). NetEntin ja Evolution Gamingin tapaiset toimijat tarjoavat parhaimmillaan kymmeniä erilaisia pelejä, joten on sanomattakin selvää, että myös tilaa sekä työntekijöitä pitää olla vähintäänkin riittävästi. Pelkästään tilan vuokraaminen sekä jakajien palkkaaminen on jo niin iso kuluerä, että harvoilla on varaa lähteä tähän leikkiin mukaan. Pitää vielä muistaa, että vaikka rakentaisit maailman hienoimman studion, keksisit maailman hienoimmat pelit, tulee sinun vielä törsätä todella suuria summia pelkästään markkinointiin, että pääset kilpailemaan Evolution Gamingin sekä NetEnt Liven rinnalle.

Mitä alalla tapahtuu seuraavaksi?

Vaikka emme kristallipalloa omista, pystymme silti kohtalaisen varmaksi sanomaan, että Evolution Gamingin sekä NetEntin etumatkaa on tällä hetkellä hyvin vaikea kuroa kiinni. Ainoana mahdollisuutena näkisimme joko P-Amerikasta, tai Isosta-Britanniasta tulevan yrityksen, joka pystyisi resurssien puolesta näitä jättiläisiä tosissaan haastamaan. Molempien edellä mainittujen maiden / maanosien markkinat ovat itsessään jo niin suuria, että levittäytyminen Eurooppaan ei tällä hetkellä ole kovin todennäköistä.

Heittäisimme ilmoille jopa sellaisen idean, että ei olisi täysin mahdotonta, mikäli EG ja NetEnt Live tulevaisuudessa uumoilisi jopa jonkinlaisen yrityskaupankin. Ihan helposti tämä ei ole

Ajankohtaiset uutiset