Rabcat pelinkehittäjänä

Varsinkin pidempään verkossa rahapelejä harrastaneet tietävät, että pelimedian sekä kasinoiden itsensä huomio keskittyy usein muutamiin isoihin pelitaloihin. Valokeilasta sivuun jää usein pitkänkin historian omaavia ja mielenkiintoisia pelituotteita tekeviä yhtiöitä. Tästä hyvä esimerkki on Itävallan Wienissä päämajaansa pitävä Rabcat, johon paneudumme seuraavaksi.

Yhtiöllä riittää historiaa ja kannuksia

Rabcat on toiminut pelialalla jo vuodesta 2001 lähtien. Sen miltei parikymmenvuotinen historia tekee siitä moniin kilpaileviin pelikehittäjiin verrattuna jo varsin iäkkään yhtiön. Vertailun vuoksi voidaan nostaa pari pelitoimittajaa, jotka ovat saaneet huomattavasti Rabcatia enemmän julkisuutta; Yggdrasil ja Red Tiger Gaming. Ensiksi mainittu perustettiin vuonna 2013, jälkimmäinen vasta 2014.

Virstanpylväitä pelitalon historiassa riittää. Vuonna 2012 se solmi yhteistyön QuickFire-jakelualustan kanssa. Diilin myötä Rabcat-pelit alkoivat levitä yhä laajemman yleisön tietoisuuteen. Pari vuotta myöhemmin seurasi sopimus Microgamingin kanssa: Microgaming sai sopimuksen myötä jakaa eteenpäin tiettyjä Rabcatin pelejä yksinoikeudella. Tammikuussa 2015 Rabcat sai UK Gambling Commission -peliviranomaisen etäpelien järjestämiseen vaadittavan lisenssin.

Tässä jutussa emme sivua enempää Rabcatin toimintaa nettikasinomaailman ulkopuolella, mutta on kuitenkin mainittava, että Rabcatin graafinen jaosto Rabcat Game Art työskentelee konsoli- ja PC-pelien grafiikoiden parissa. Esimerkiksi Overwatch-, Farming Simulator- ja Forza Horizon -peleissä voi nauttia sen graafisesta osaamisesta. Tämä osaamisalue näkyy luonnollisesti myös yhtiön laatimissa kolikkopeleissä.

Monesti pelitoimittajasta ja sen uskottavuudesta voidaan vetää johtopäätöksiä pelkästään katsomalla millaisten kasinoiden kanssa se tekee yhteistyötä. Rabcatin kohdalla tämä lista on varsin vakuuttava ja sisältää monia suomalaisille tuttuja kasinoita. Itävaltalaisten pelejä löytyy nimittäin muun muassa sellaisilta sivustoilta kuin PAF, Betsson, Unibet, bwin ja Mr Green.

Omaperäiset pelituotteet

Osittain tämän itävaltalaisen pelinkehittäjän suhteellisen matalaa profiilia voi selittää sen kolikkopeleihin keskittyneiden pelituotteiden portfolion kapeus. Fokus on ollut jaettu netin rahapelien ohella myös perinteisempien pelituotteiden graafiseen puoleen, joten pelinimikkeiden määrä mitataan kymmenissä, ei vaikkapa NetEntin tavoin sadoissa.

Eräät Rabcat-peleistä ovat kuitenkin breikanneet varsin isosti nettikasinoilla. Esimerkiksi Castle Builder jatko-osineen on varsin massiivisen tarinan omaava, tasoihin perustuva kolikkopeli, jota ei voi parhaalla tahdollakaan luonnehtia tyypilliseksi slotiksi. Näitä pelejä voi lisäksi pelata todella monilla kielillä, sillä Castle Builderin kumpikin osa on käännetty jopa 23 kielelle.

Rabcatin tuoreimpia uutuuksia slottirintamalla onRobin of Sherwood, joka tietenkin on napannut teemansa Robin Hoodin tarinasta. Tässä pelissä on viisi kiekkoa, kolme vaakariviä ja 243 voittolinjaa. Palautusprosentti on kohtuullinen 95,68 %, joka tosin Rabcatin katalogissa edustaa hieman keskimääräistä matalampaa tasoa. Pelin bonuspelit ovat sen parasta antia yhdessä mielettömän upeiden grafiikoiden kanssa. Robin of Sherwoodin grafiikat tuovatkin konsoli- ja PC-pelien maailman vielä Rabcatin aiempia pelejä kirkkaammin mieleen; lähin vertailukohta löytyy usein ennemminkin Assasin’s Creed -pelisarjasta kuin Tuplapotista.

Microgamingin ja QuickFiren kanssa tehtävä yhteistyö on tuonut Rabcatin pelit yhä useammille myös suomalaisille kasinoille. Vaikka yhtiön pelien määrä itsessään on vielä melko pieni, löytyy niitä todennäköisesti suosikkikasinoltasi. Ota testiin ainakin edellä mainitut Castle Builder- ja Robin of Sherwood -pelit sekä hauska pingviiniteemainen Penguin Splash – tämä pelinkehittäjä ansaitsee yhä laajemman huomion!

Exit mobile version